keskiviikko 29. helmikuuta 2012

3. vrk

Suhteellisen pitkän mediahiljaisuuden jälkeen pääsen vihdoinkin kirjoittamaan tänne blogiin viime päivien tapahtumia. Maanantaina saimme varmistettua, että vauvansiementen lähetttäminen Tsekeistä tänne Suomeen onnistuu ongelmitta niin, että ne ehtivät tänne tiistaihin mennessä. Eilen tiistaina sain progen arvon siinä klo 13 maissa. Arvo oli 9,4. Tästä meni pieni hetki, kun Mäntsälästä tuli viesti, että siemennyksen on tapahduttava samaisena päivänä. Niinpä lähdimme ajamaan Etelä-Suomeen rakkaan hovikuskini luotsaamana Superin ja Pikku Nimettömän kanssa sankkaa lumipyryä uhmaten. Matka sujui taitavan kuskin ansiosta ongelmitta, ja vauvakin nukkui koko matkan. Täytyy kyllä myöntää, että itseltäni olisi matkaan mennyt ainakin kaksi tuntia enemmän, sillä ajokeli oli aivan karmea. Saavuimme Mäntsälään klo 17. Tästä 45 minuutin päästä Super oli siemennetty. Super oli todella reipas tyttö ja seisoi kiltisti paikoillaan koko operaation ajan.

Siemennesteen tiheys oli suhteellisen tiheä sekä liikkuvuus oli 70%, joka on hyvä arvo jäähdytetylle nesteelle. Oli kieltämättä aika jännittävää seurata näytöltä koko prosessia. Mäntsälän Eläinlääkäriasemallahan siemennys tapahtuu tähystämällä suoraan kohtuun. Tiineyden vuorokaudet lasketaan ovulaatiosta, jonka voidaan olettaa olleen sunnuntaina. Näin ollen tänään on jo 3. vuorokausi menossa. Paluumatka sujui jo huomattavasti paremmassa ajokelissä. Olimme kotosalla klo 21. Viime päivien jännitys vei emännästä voimat, joten jäi tämä blogin päivitys tälle päivälle. Nyt pidetään peukkuja, että siemenet itävät hyvin. Ultraan menemme noin neljän viikon päästä.

maanantai 27. helmikuuta 2012

16. juoksupäivä

Tänään kävimme progessa ja odotamme kovasti huomista tulosta. Tämä ratkaisee kaiken. Vähän hirvittää, että josko juoksu onkin liian pitkällä. On todella kurja ajoitus, kun tuli tuo viikonloppu tähän väliin mutta minkäs teet...

perjantai 24. helmikuuta 2012

13. juoksupäivä

Eilisen näytteen progesteroniarvo oli 1,6. Tämä tarkoittaa sitä, että eilisestä aamusta kolmen vuorokauden sisään pitäisi olla ovulaatio. Näin ollen h-hetki sijoittunee sunnuntai-tiistai -akselille. Superin käytös on alkanut muuttua. Se yrittää liehitellä sekä Nämppää että Kiiaa laihoin tuloksin.

torstai 23. helmikuuta 2012

12. juoksupäivä

Kävimme tänä aamuna ottamassa toisen (tai itse asiassa jo kolmannen) progetestin, josta saamme tuloksen huomenissa. Tytön käytöksestä päätellen ei ihan ole tärppipäivät ainakaan tänään kohdillaan. Nämä minun vanhemmatkin tytöt tuntuvat tekevän juoksua oikein urakalla. Kohta on villiä menoa meillä täällä mäellä...

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

11. juoksupäivä

Saimme tänään eilisen progetestin tuloksen, joka oli vaivaiset 0,4. Teemme uuden testin perjantaiaamuna. Näillä näkymillä täällä alkaa tapahtua vasta loppuviikosta tai ensi viikon alussa. Nämä minun tytöt ovat näemmä todella hitaasti lämpeäviä.

tiistai 21. helmikuuta 2012

10. juoksupäivä

Eilinen verinäyte ei päässytkään matkaan Tampereelle minusta riippumattomista syistä. Onneksi eläinklinikan aina avulias ja auttavainen Pirkko pyrhälsi tänä aamuna meille ottamaan Suprasta uuden näytteen, jonka vastauksen saamme siis huomenissa. Pitää toivoa, että myös tämä juoksu etenee edellisten tapaan.

maanantai 20. helmikuuta 2012

9. juoksupäivä

Kävimme tänään aamusta otattamassa progen. Saamme tuloksen huomenissa ennen iltapäivää. Sitten olemmekin jo hieman viisaampia. Kieltämättä alkaa jo hieman jännittää, että mitenkähän kaikki tuleekaan sujumaan.

torstai 16. helmikuuta 2012

5. juoksupäivä

Nyt pitää pitää pää kylmänä ja malttaa tuon progetestin kanssa. Ihan turhaan kiikuttaisin tytön Pirkon luo... Eikös vaan? Tänään aloitankin koko porukalle matokuurin. Kissat jätän tällä kertaa näistä kesteistä ulos, koska madotin ne tuossa kuukausi sitten. Otetaan ne sitten seuraavaan satsiin mukaan. On nimittäin sen verran hauskaa puuhaa tuo kissojen madotus, että kyllä maltan odottaa :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku

Sain tänään pyyhittyä yhden pienen tipan paperiin, joten voimme julistaa Supran juoksujen vihdoinkin alkaneeksi. Johan niitä ehdimme odottaa...