keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

52. vrk

Malttamattomalle loppuviikko on ilmeisesti tiistai: kokosin ja pesin pentulaatikon eilen. Ihan itse pienillä kätösilläni ruuvasin ruuvit paikoilleen. Samalla pesin kaikki alustat ja pyyhkeet. Nyt alkaisi siis olla valmista myös tältä osin. Enää puuttuvat pennut. :)

Super on todella hellyydenkipeä. Hakee silityksiä myös meidän pojilta. Välistä, erityisesti illasta, tyttö läähättelee aika kovasti. Eilen illalla sain ensimmäisen varman tuntemuksen liikkeistä. On se vaan hurja tuntemus, kun käden alla jotain pientä muljahtelee.

Ruokaa menee edelleen sellaiset 8 dl. Super on syönyt hyvällä ruokahalulla ja lenkkeilee edelleen normaalisti eli sellaiset 1,5-2 tuntia päivässä. Olen kyllä ajatellut, että pitäisi varmaan alkaa rajoittaa lenkittämistä, kun ei rouva itse tajua "seesteytyä" eli pitää vaan jatkossa jättää kylmästi mukaan änkäävä mammakoira kotiin ja käyttää hänet sitten erikseen tarpeillaan. Hyvähän se on, että mammakoira on hyvässä kunnossa h-hetken lähestyessä mutta ei sitä kuitenkaan tarvitse itseään ylikuntoon treenata.

1 kommentti:

  1. Oikein paljon onnea matkaan teille tulevaan koitokseen!
    t. Tarja ja wilperiinalaiset

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.