tiistai 12. kesäkuuta 2012

47. vrk

Nyt on kasvattajamamin reissu takana. Äitini oli oikein hyvin pärjännyt täällä pentujen kanssa sitten kun oli rakentanut takapihalle kasan barrikaadeja. Lauantaina täällä tosiaan oli Nina ja Raine äitini apuna. Kiitos lapsenvahtina olemisesta teille!

Huomenna meillä onkin pitkä ajomatka pentutarkastukseen Joensuuhun. Toivottavasti asettuvat aloilleen, jotta ei mene koko matka itkiessä - ja kuskilla korvatulpat korvissa.

Olen nyt tehnyt näille Äffäpennuille omat sivut, joilta näette pentujen tulevat nimet sekä omistajat paikkakuntineen. Tampereen "sivukonttori" saakin Äffäpennuista aimon vahvistuksen, sillä neljä kuudesta muuttaa Tampereelle tai aivan siihen lähelle. Pikku Myystä tulee Myy, Kiireestä Rilla, Rauhasta Lova (lausutaan ruotsalaisittain Luuva), Kuutista Hoppu, Lentsusta Nova sekä Vienosta Freya. Saavat kyllä kaikki oikein nätit ja osuvat nimet.

Yritän tänään koostaa videonpätkän paikkaamaan tätä pitkää mediahiljaisuutta. Ties vaikka saisin muutaman kuvankin napattua. Alkaa tätä hommaa olla loppumetreillä niin paljon, etten välttämättä ehdi hirveästi kuvailemaan mukuloita mutta aina jos vain aikaa löytyy, niin saa kyllä kamera laulaa. Toivottavasti saamme Mikon meille torstaina töiden jälkeen... Torstai onkin viimeinen päivä, kun koko porukka on koossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.