tiistai 8. toukokuuta 2012

12. vrk

Eilen illasta oli sitten Lentsulla sekä Kiireellä silmät auki. Kiireellä vähän vähemmän kuin Lentsulla mutta raollaan silti. Enää nämä meidän väriläiskät pitävät tiukasti simmujaan kiinni.

Tänä aamuna, kun rupsutin Vienoa sylissäni, alkoi tyttö ynistä ja "öhkiä", mistä seurasi luonnollisesti pissut kasvattajatätsyn paidalle. Sitä saa mitä tilaa, vai mitä?

Olen nyt päättänyt lapsukaisten nimet. Tämä on ennenkuulumatonta, että ihan näin varhaisessa vaiheessa olen päässyt jonkinlaiseen tulokseen, mistä kuuluu iso kaikille teille, jotka osallistuitte FB:n puolella ideatalkoisiin. Erityiskiitos rakkaalle ystävälleni Marialle eilisestä ja tämänpäiväisestä aivoriihestä! Kovin muuttuivat nimet alkuperäisistä ehdotuksista mutta tämä johtuu osittain siitä, että pyrin keksimään jokaiselle osuvan nimen lisäksi sellaisen, jota ei ole aikaisemmin käytetty.

Nimet tulevat olemaan seuraavanlaiset:

Pikku Myy = Amazeme French Revolution
Kiire = Amazeme Fierce Whisper
Kuutti = Amazeme Fool Moon
Rauha = Amazeme Foxtrot Lady
Lentsu = Amazeme Faithful Soul
Vieno = Amazeme February Stars

Tässäpä vielä pari kuvaa eiliseltä illalta.

Pikku Myy sukeltaa siskojensa väliin. 

 

Rauha köllöttelee Kiireen päällä ja Vienon kyljessä kiinni


3 kommenttia:

  1. Kylläpäs tuli typyille komeet nimet :) Erityisesti Pikku Myyn nimet (kutsuma ja virallinen) tuntuu varsin osuvilta... ^^

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kun päivittelet tätä blogia näin ahkerasti! Pysyy vauvaelämässä mukana :)

    Ja nuo vauvavideot on niin ihania! Ihanat äänet!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.