torstai 24. toukokuuta 2012

4 vkoa

Pari viimeistä päivää ovat olleet hieman muuta kuin ruusuilla tanssimista näin kasvattajana. Eilen nimittäin huomasin, että Rauha kuolasi aika lailla. Koska kyseiselle tyttöselle oli sattunut pieni haaveri maanantai-illasta, ajattelin että kuolaaminen liittyi tähän tapaukseen. Rauha oli kyllä tarkastettu maanantaina eivätkä tutkimukset antaneet syytä huoleen ja tiistai oli aivan normaali päivä. Rauha söi, nukkui ja leikki aivan normaalisti, eikä ollut yhtään levoton.

Koska olen vähän ylivarovaisuuteen taipuvainen, halusin varmistaa Rauhan tilanteen ja viedä tyttösen uudemman kerran tarkastettavaksi. Rauhalle tehtiin kaikki mahdolliset tutkimukset ultraäänestä lähtien mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt. Kuolaamisen ajateltiin johtuvan kipulääkkeestä, jota Rauhalle oli annettu varmuuden vuoksi kahtena aikaisempana päivänä.

Tänä aamuna huomasin sitten, että myös Lentsu ja Kuutti kuolaavat. Olin jo aikaisemmin huomannut maanantai-iltana otetuista kuvista, että Rauhalla oli kuono märkänä niissä mutta en osannut yhdistää sitä kuolaamiseen vasta kuin nyt. Toisin sanoen Rauha oli aloittanut kuolaamisen jo maanantaina.

Soitin tänään sitten uudemman kerran eläinlääkärille, joka epäili, että kuolaaminen johtuisi hampaiden tekemisestä. Olin puheissa myös itseäni paljon kokeneemman kasvattajan kanssa. Hänen kanssa tulimme siihen tulokseen, että pentujen pahoinvointi voi johtua yksinkertaisesti siitä, että ne ovat syöneet aivan liian paljon. Olen syöttänyt niitä samalla lailla mitä muita pentueita sillä erotuksella, että tällä kertaa olen syöttänyt myös Superille aikamoisia annoksia. Tämä on voinut aiheuttaa sen, että Superilla tulee normaalia enemmän maitoa, jolloin se käy syöttämässä pennut useammin mitä tarvetta olisi. Tämän lisäksi antamani ruokamäärät ovat ilmeisesti aivan liian isoja. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, etteivät pennut syö, jos niillä on huono olo. Tätä väittämää en välttämättä allekirjoittaisi, sillä kyllä minun tytöt syövät, elleivät ole kuoleman kielissä. Pikku Hyyperit kun näyttäisivät tulleensa äitiinsä... Ei niitä tarvitse toistamiseen ruoalle pyytää ja kupit ovat aina tyhjät.

Tiputan nyt kolmen ruokakerran kahteen ja vaihdan RC Starterin RC Medium Junioriin. Tämän lisäksi Super ei saa enää kuin 12 dl ruokaa. Tähän mennessä olen antanut neidille neljä kertaa päivässä 4 desilitraa ruokaa. Se on paljon se.

Kävin tänään ostamassa pennuille pari lelua sekä pieniä tossuluita, kun kerran alkaa noita ikeniä niin kovasti kutittaa. Olemme tänään olleet ulkona pariin otteeseen. Päästin tyttöset vapaana pihalle ja johan se oli hauskaa. Punnitsen tytöt illasta ja laitan painot sitten myöhemmin. Veikkaanpa, ettei ole ongelmia sen suhteen, etteivät olisi tarpeeksi painoaan nostaneet. Oppia ikä kaikki. Tuntuu kyllä kieltämältä pahalta, että olen mennyt tekemään moisen virheen mutta minkäs teet. Aikaisemmat pentueet ovat syöneet sen minkä ovat jaksaneet ja jättäneet loput äidilleen. Sitten kun kupit ovat alkaneet olemaan tuon tuosta tyhjät, olen lisännyt ruokamäärää. Näiden veitikoiden kanssa ei ilmeisesti voi toimia näin. Ihan tiedoksi myös tuleville perheille. Nämä tyttöset syövät itsensä täysin ähkyyn ja vähän vielä yli, jos mahdollista.

Kiitos Jonnalle ja Akulle kyydistä eläinlääkäriklinikalle ja takaisin! Kiitos myös ymmärryksestänne sekä tuestanne ja anteeksi, jos ehditte jo säikähtää. Kiitos myös Anitalle vertaistuesta!

Kuolaamista lukuun ottamatta kaikki on aivan normaalisti. Pennut syövät, tekevät tarpeensa ja leikkivät aivan entiseen tapaan. Jotkut pennuista kuten Lentsu ja Vieno ovat alkaneet jo taistella minun kanssa sukasta. Myös muut pennut tykkäävät repiä sukkaa mutta sitä, joka on minun jalassa. :)

Kuutti haukottelee

Kiire piilosilla


Pikku Myy valmiina hyökkäykseen


Äidin rakkaat ahmatit...


Vieno kuurupiilosta


Vaavit simahtaneina


Hyyperien uudet lelut


4 kommenttia:

  1. Toivottavasti päästiin pelkällä säikähdyksellä! Huh! Koittakaahan nyt voida hyvin siellä :)

    VastaaPoista
  2. Huh, mua jännitti jo pelkkä blogin lukeminen! Toivottavasti kuolaaminen nyt loppuu ja pennut saavat tarpeeksi VÄHÄN :D ruokaa. On ne kyllä aikamoisia pötkylöitä <3

    VastaaPoista
  3. Säikähdettiin täälläkin pelkästään lukemalla, ei silmät meinannu pysyä mukana, kun luki niin kiireellä eteenpäin. Mutta toivottavasti nyt kaikki hyvin, ja syöpöt tyytyvät vähempään ruokaan... ;)

    VastaaPoista
  4. Huh, onpas siellä ollut meininkiä.

    Kuule Marjo, älä syyllistä itseäs. Eihän tällaisia asioita voi tietää etukäteen kun petueet ja pennut ovat kaikki erilaisia. Pennut voivat muuten kuitenkin hyvin. Olet ihana.

    -aino

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.