lauantai 19. toukokuuta 2012

23. vrk

Eilen saimmekin vastaanottaa vieraita kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kyläilyllä pennut olivat virkeitä varsin pitkään mutta toisella kyläilyllä saimme ihastella lähinnä nukkuvia lapsukaisia. Eilen oli sen verran sateinen päivä, ettemme ulkoilleet laisinkaan. Illasta syönnin jälkeen leikkasin kaikilta pennuilta kynnet. Toimitus sujui yllättävän hyvin. Yksikään pentu ei pistänyt liiaksi vastaan. Taitaa näistä kaikista tulla äidin kullanmuruja.

Viime yönä kolmen aikaan alkoi pentulasta kuulua outoja ääniä - Superin murinaa nimittäin. Kun menin sinne, niin näin ensimmäisen miehen yli laidan - tai pikemminkin naisen. Olin jo tuonut akkuporakoneen autotallista sisälle, jotta saisin irrotettua etulaidan "suojapuun" mutta se jäi sitten kuitenkin tekemättä. Laiskuudesta sakotetaan... Jos olisi pitänyt veikata ensimmäisestä laidan yli kömpijästä, olisin laittanut rahani likoon Pikku Myyn tai Lentsun puolesta - ja menettänyt ne. Lattialla nimittäin jahtasi äitiään - tadaa - Kiire. Kiireelle jäi ilmeisesti vielä jano, kun piti ylimääräiset hörpyt saada.

Tänään matkaammekin Turkuun sukulaistytön kastejuhlaan. Äitini tulee hoitamaan nuorimmaistani sekä penneleitä. Aamun aloitimme ulkona syömällä klo 5:30. Ulos päästyään osa tytöistä teki heti kakat. Voi miten taitavia tyttöjä minulla täällä onkaan. ;) Nyt kasvattajatäti keittää itselleen puuroa ja oikein vahvaa kahvia, niin johan sitä jaksaa tämänkin päivän. Onneksi minun ei tarvitse yksin aamupalaa syödä, vaan seuranani on pahnan pohjimmainen.

1 kommentti:

  1. Apua - mie oon jääny ihan koukkuun tähän blogiin :) niin ihania tenavia ja mukavia tarinoita. Hauska seurata jotain niin erilaista kuin omat rodut :)
    Tarja ja lauma wilperiinoja

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.