Pennut syövät nyt kolme kertaa päivässä yhteensä desin verran per ruokailu. Tämän lisäksi Super käy imettämässä pentuja noin 2-3 tunnin välein. Pennut ovat pentuhuoneessa yksin koko yön mutta päästän Superin sinne sitten, kun sieltä alkaa kuulua ääniä. Toistaiseksi pennut ovat kyllä osanneet käyttäytyä oikein hienosti, eivätkä mekkaloi turhia.
Olemme myös vieneet pentuja ulos useamman kerran päivässä. Eilen vähän ennen kuin mieheni alkoi leikata ruohoa, otin jokaisesta pennusta erikseen kuvia. 2-vuotias Tuomas-poikamme oli apurina niin kuvauksessa kuin ruohonleikkauksessa. Kun Tuomas leikki leikkaavansa ruohoa taaperokärryllään kulkien pentuaitauksen läheltä, Vieno, Kuutti ja Rauha metsästivät kärryä raivoisasti haukkuen... Itse ruohonleikkausta pennut Kuuttia lukuun ottamatta seurasivat hieman kauempaa mutta ilman ylimääräisiä itkuja. Kuutti sen sijaan meni aidan luokse katsomaan mistä moinen meteli tulikaan.
Pennut ovat alkaneet nujuta keskenään. Onneksi meno on ainakin toistaiseksi melko sopuisaa. Pennut myös tykkäävät vetoleikeistä kanssani. Erityisesti Lentsu, Vieno ja Kiire ovat kovia leikkimään mutta myös Rauha ja Kuutti ovat alkaneet osoittaa taisteluhalua. Pikku Myy nyt ainakin toistaiseksi keskittyy painileikkeihin siskojensa kanssa.
Tällä viikolla onkin sitten toinen madotus ja perjantaina se sirutus. Nyt en taida ehtiä enää sitä videota tehdä mutta jospa sitten loppuviikosta löytyisi sen verran ylimääräistä aikaa, että ehtisin jonkinlaisen videon teille koostaa.
Perjantaina muuten muistin sitten punnita pennut. Tässäpä vielä 4-viikkoispainot.
Pikku Myy 2047 g
Kiire 2102 g
Rauha 1971 g
Kuutti 2059 g
Lentsu 2168 g
Vieno 2198 g
Kiire juoksee mamin luo
Kiire viidakon kuningatar
Kiire pusuttelemassa Tuomasta
Kiire, Kuutti ja Lentsu
Kiire haukottelee
Kuutti riekkumassa
Kuutti ja jänö
Kuutista nassukuva
Kuutti haukottelee
Kuutti palaa leiriin tarkistettuaan ensin tilanteen...
Kuutti asettelee leirin suojaa
Lentsu ja Kiire leikkivät
Naps!
Rauhan ja Lentsun leikkiä
Syödään toisten varpaita
...ja jalkaakin maistellaan.
Lentsu ja jänö
Lentsu Vienon kimpussa
Ja toisin päin
Lentsu syö heinää
Tästä viipottajasta on vaikea saada otettua kuvaa, kun se on aina menossa.... Lentsu viidakossa
Lentsu puree Vienoa takapuolesta
Pikku Myy ja Vieno unillaan
Pikku Myy viidakossa
Pikku Myy nokosilla...
Rauha haluaa leikkiä
Rauha ja Kuutti painimatolla
Nenäkosketus
Rauhan ja Lentsun uusintamatsi
Nenästä kiinni
Rauha ja jänö
Rauha pusuttelee Tuomasta
Rauha seikkailee viidakossa
Vieno ja Rauha nuuskuttelevat
ja sitten painivat.
Vieno käy tutustumassa hiekkalaatikkoon.
Kuutti ja Vieno jahtaavat taaperokärryä.
Vienon söpö nassu
Ahkerasti on taas päivitys-nappi ollut käytössä mun koneella. Joka päivä pitänyt käydä kyttäämässä kuulumisia, vaikka tiesinkin, että viikonloppusi oli kovin kiireinen. Ihania kuvia vauveleista taas :) Sunnuntaita odottelen kovasti!
VastaaPoistaLoistavia kuvia taas kerran! <3 Ja kovasti alkais jo hampaat oleen typyillä esillä, o-ou... :D
VastaaPoista"Ei se ole källy, se on luohonleikkuli!"
VastaaPoistaIhana Tuomas ja ihania kuvia. (: Miten ne vauvat muka näyttävät noin isoilta? Ihan pikkuisia olivat vielä hetki sitten.
Superista on vähäsen kuvia täällä: http://riemunkiljahduksia.kuvat.fi/kuvat/Amazeme%20Golden%20Queen/26.05.2012/ Ne onnistuneimmat, joita tuolloin lenkillä sain otettua.
Todella ihania kuvia!:) Ja mikä kesä-Super! ...on se niin hurjan kaunis!
Poista-Nina
Voi kun ne on jo isoja!
VastaaPoista-aino